Kerron tarinaa siis Annen näkökulmasta (minäkertojana), jos se vaihtuu niin kerron kyllä.
1. Luku
Vihdoinkin oli se niin sanottu 'tähtipäivä'! Minun, Mikaelin, Arton ja Sinin oli määrä lähteä retkelle syksyiseen luontoon. Tälle päivää olisi toki voinut tulla parempi sää, mutta ei tämä tuuli ja pieni sade saa meitä perumaan suunnitelmiamme. Sini ja Mikael tekivät keittiössä eväitä, Arto etsi tuskaisen näköisenä omia hanskojaan ja minä istuin sohvalla. Olin oikeastaan alkanut katua sitä että suostuin lähtemään mukaan, koska pelkäsin tosissani pimeää ja meidän oli tarkoitus yöpyä Sinin vanhempien mökillä keskellä ei mitään. En todellakaan halunnut minkäänlaista suojelua Mikaelilta, koska ei ystävien välille saisi kehkeytyä mitään ystävyyttä vakavampaa, sitä mieltä minä olen. En kehdannut sanoa tästä kellekkäån, en edes parhaalle ystävälleni Sinille. Vedin juuri villasukkia jalkaan kun kuulin Arton huutavan ovelta:
''Ootteko jo valmiita?''
''Ihan just ollaan'', kuului Mikaelin vastaus.
Nousin ylös sohvalta ja kävelin eteiseen vetäen toppahousut jalkaani ja kietoen päälleni untuvatakin, olinhan sentään aikamoinen vilukissa. Astelin ulos ja loin katseeni uloskävelleeseen Artoon, joka sytytti juuri tupakkaa porraspielessä. Hän katsoi minua kysyvästi, mutta pudistin vain päätäni. Painoin pääni alas ja uppouduin ajatusmaailmaani, voisin vielä perua lähtemiseni.
Havahduin vasta siinä vaiheessa ajatuksistani, kun olimme jo kävelemässä jotain pientä metsäpolkua.
''Kuinka kauan ollaan jo kävelty?'' Kysäisin ihmeissäni.
''Säkin aattelit sitten herätä! Ollaan me nyt ainakin puolituntia'' Arto vastasi.
Mikael ja Sini purskahtivat tavattomaan nauruun. Minua ei sen sijaan huvittanut yhtään nauraa, olisin vain halunnut kääntyä takaisin, mutta enhän minä edes tiennyt missä me olimme. Jatkoimme kävelemistä ja muut juttelivat koko ajan jotain ja naureskelivat, jopa Arto oli mukana keskustelussa. Tummat pilvet verhoilivat taivasta, alkoi jo hämärtää.
'' Tästä ei ole enään pitkästi '', Sini totesi.
'' Joo, mutta eipä täällä pahemmin kenttääkään ole '', Arto huomautti.
Minä sen sijaan sain jonkin virtapiikin kun kuulin, että pääsisimme piakkoin sisälle mökkiin. Olisimme siellä suojassa sateelta joka yltyi yltymistään ja tuulelta joka puhalsi Mikaelilta hupun pois päästä kerta toisensa jälkeen.
Saavuimme vihdoin mökin pihaan. Se todellakin oli keskellä ei mitään, sillä olimme tarponeet tänne lähemmäs neljä tuntia. Kun vihdoin pääsimme sisään ja saimme takkaan tulen niin istahdin takkatulen lämpöön lämmittelemään. Arto ja Sini lähtivät sytyttämään saunaa ja hakemaan polttopuita. Mikael purki juuri eväsreppua nurkassa sijaitsevaan kaappiin, jonka Sini oli sanonut olevan ruokakaappi.
'' Paleleeko sua? '' Mikael kysyi yhtäkkiä.
Annoin tuolle vastauksen vaan nyökkäämällä. Kaipasin juuri nyt jotakuta lähelleni, olkoon se sitten vaikka Mikael, sillä hänen kanssaan tuntisin oloni turvalliseksi.. Viittasin häntä tulemaan luokseni. Hän käveli luokseni hitaasti ja kysyvästi.
''Vositko sä istua tässä mun vieressä? '' Kysyin ja katsoin Mikaelia silmiin.
''Tottakai mä voin. Pelottaako sua? '' Mikael kysyi huolestuneen näköisenä ja istahti.
''Ei'', vastasin hänelle vaikka tiesin itsekin valehtelevani.
Mikael nyökkäsi minulle vastaukseni ja painoin pääni tuon olkapäätä vasten. Samassa jo nykäisin pääni takaisin ja sinkosin ylös takan äärestä.
''Meen kattoon mihin ne kaks jäi'', sanahdin ja kävelin ulko-ovelle päättäväisin askelin.
Ulkona oli jo todella pimeää ja sade piiskasi kasvojani heti astuttuani ulos ovesta. Kävelin mökin nurkalle ja loin katseeni kaukaisuuteen, vaikken sinne mitään nähnytkään. Mökki sijaitsi mäen päällä ja sauna ja kaivo olivat mökin takana alhaalla. Astelin mökin toiselle nurkalle ja näin alempana valoa. Juoksin mäkeä alas ja samassa valo katosi..
Pysähdyin ja katsahdin mökkiin, jonka ikkunasta valo loisti. Sydämeni takoi, sillä pelkäsin tosissani pimeää. Samassa tunsin kipua takaraivossani ja jalat pettivät altani. Koko maailma mustui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti